Ikolan pappila

Ikolan pappila

Hyryntie 26, 88900 KUHMO

044 738 4320

      

IKOLAN PAPPILA - YHTEISÖJEN TALO  HANKE ALKANUT 2020-2022

Hankekuvaus: 

Kuhmon ev.lut. seurakunnan vuonna 1811 rakennettu Ikolan pappilan peruskorjataan yhteisöjen taloksi perinteitä kunnioittaen. Hirsirakenteisen pappilan peruskorjauksessa uusitaan lattia ja seinämateriaaleja ja ajanmukaistetaan keittiö siten, että sitä voidaan käyttää esimerkiksi lounaskahvilatoimintaan. Osa tiloista varataan vuokrattavaksi enintään omakustannushintaan sidosryhmille toimintaan, joka ehkäisee syrjäytymistä, edistää tasa-arvoa, parantaa osallistumismahdollisuuksia ja tuo esille ja elävöittää pappilan rikasta kulttuuriperintöä. Kaveria ei jätetä! -periaatteen mukaisesti hanke tukee yhteistä kasvua ja tarjoaa arvokkaan kulttuuriympäristön tasa-arvoisesti eri käyttäjäryhmille hankkeen yhteydessä laadittavan käyttösuunnitelman mukaisesti. Hankkeen tavoitteena on säilyttää Ikolan pappila elävänä ihmisten kohtauspaikkana perinteisessä maalaismaisemassa peltojen keskellä ja koskiluonnon äärellä. Hanke liittyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan ja sen toteuttamiseen käytetään myös Elävä Kainuu LEADER -tukea.

Hankkeen tavoitteet Yhteisöjen talo on paitsi materiaalinen rakenne myös yhteistoimintatahoja yhteen kokoava ja uusia paikallispalveluja generoiva toimintakonsepti, jossa on kolme toisiaan täydentävää osaa.

1) Materiaalinen dimensio : varsinainen pappilarakennus, sen kunnostetut ja yhteisöjen toimintaa mahdollistavat, palvelevat ja tukevat tilat ? Mukaan lukien tiloihin myös pellot ja puutarha, joita ylläpidetään green care-hengessä.

2) Organisatorinen dimensio : hankkeen hakijan, Kuhmon ev.lut. seurakunnan ja muiden hankkeen yhteistyöorganisaatioiden toiminnassa yhteistyön kehittäminen. Yhteisöllisyyden, ja sen kautta kuntalaisten ja seurakuntalaisten sosiaalisen ja yhteiskunnallisen osaamisen lisääminen.

3) Palvelunmuotoilujen dimensio : sisältää ne palvelumuotoilun ja tuotekehitystyön keinoin tuotetut uudet/uudistetut palvelumallit, joita Yhteisöjen talon käyttäjille/asiakkaille tarjotaan. Palvelunmuotoilun ja palvelumallien tuotekehitystyön kautta etsitään ja kehitetään juuri sellaisia palveluja, jotka osallistavat Yhteisöjen talon käyttäjiä/asiakkaita Kaveria ei jätetä!-hengen mukaiseen toimintaan ja aktiiviseen elämään.

Tavoitteena on - Tarjota tila kohtaamiselle yksityisille ihmisille ja yhteisöille "Kaveria ei jätetä" -periaatteella. - Lisätä yhteistöjen yhteistyötä ja vastuunkantoa kokoamalla yhteen eri yhteistyötahoja suunnittelemaan ja kehittämään Ikolan pappilan tulevaa toimintaa. - Lisätä tietoisuutta pappilan alueen historiasta ja vaikutuksesta. - Säilyttää arvokas pappilarakennus perinnepihoineen hyvässä kunnossa tuleville sukupolville. Pappilassa ovat aikaa viettäneet mm. Elias Lönnrot ja Akseli Gallen-Kallela puolisoineen.

Pajakkakosken niskalla sijaitseva kirkkoherran virkatalo, Ikolan pappila, on yksi Kuhmon vanhimpia rakennuksia. Rakennus on valmistunut 1811 ja sitä laajennettiin sekä korjattiin 1890-luvun lopulla. Pappilaa on aikojen saatossa remontoitu ja viimeisin isompi, sisätiloissakin tehty peruskorjaus tehtiin 1990-luvulla. Kesällä 2015 Ikolan pappila jäi pois virka-asuntokäytöstä.

Kiinteistöön (Hyryntie 26) ajetaan hiekkatietä Koskitien ja Hyryntien risteyksestä. (Pajakkosken länsiranta).

Alueella on parkkipaikat kalastajille ja retkeilijöille sekä pappilan alueella, aitan takana pappilassa vieraileville.

Tiedustelut ja varaukset:

08 6172 371 Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9.00-11.30 ja klo 12.30-14.00

Esteetön kulku Esteetön kulku
Esteetön wc Esteetön wc
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc
Kahviastiasto
Ruokailuastiasto
Keittiö
Pöytiä ja tuoleja
Näyttö
Piano/flyygeli

Tapahtumat

ma 22.4. klo 18.00

Hyryntie 26, 88900 KUHMO

Raamattu- ja rukouspiiri

työikäisten naisten raamattupiiri kokoontuu Ikolan pappilassa.
ma 29.4. klo 18.00

Hyryntie 26, 88900 KUHMO

Raamattu- ja rukouspiiri

työikäisten naisten raamattupiiri kokoontuu Ikolan pappilassa.
ma 6.5. klo 18.00

Hyryntie 26, 88900 KUHMO

Raamattu- ja rukouspiiri

työikäisten naisten raamattupiiri kokoontuu Ikolan pappilassa.
ma 13.5. klo 18.00

Hyryntie 26, 88900 KUHMO

Raamattu- ja rukouspiiri

työikäisten naisten raamattupiiri kokoontuu Ikolan pappilassa.
ma 20.5. klo 18.00

Hyryntie 26, 88900 KUHMO

Raamattu- ja rukouspiiri

työikäisten naisten raamattupiiri kokoontuu Ikolan pappilassa.
ma 27.5. klo 18.00

Hyryntie 26, 88900 KUHMO

Raamattu- ja rukouspiiri

työikäisten naisten raamattupiiri kokoontuu Ikolan pappilassa.