Etusivu arrow Tiedotus
Tekstin koko:
 
 

Tiedotus Tulosta
unilukkarilogo.jpg
                                     -Unilukkari on kirkonvartija eli suntio, jonka tehtäviin 
                                      aikoinaan kuului kirkossa nukkuvien herättäminen.

Verkkosivuilla olevan tapahtumakalenterin lisäksi viikoittaiset tapahtumat löytyvät kirkollisista
uutisista, jotka julkaistaan tiistaisin Kuhmolaisessa ja Kainuun Sanomien keskiviikon lehdessä.
Tiedottamisen yhteistyökumppaneita ovat myös paikallisradiot, Kainuun Radio ja Radio Kajaus.

Viikoittaisista tapahtumista tehdään tiedotteet seurakuntakeskuksen sisä- ja ulkoilmoitustauluille.
Näiltä ilmoitustauluilta löytyy tarkempaa tietoa myös tulevista tapahtumista. Viikkotiedotteen
lisäksi tehdään tapahtumista kuukausitiedote, jota on saatavilla seurakuntakeskuksen lisäksi
kirkossa ja kirjastossa.

Unilukkari on seurakunnan oma tiedotuslehti ja se ilmestyy neljä kertaa vuodessa paikallislehden
liitteenä. Ilmestymisajankohtina on pääsiäinen ja adventti sekä touko- ja syyskuu. Tulevien tapah-
tumien lisäksi Unilukkarista löytyy ajankohtaisia seurakunnan toimintaan liittyviä juttuja.

Kirkkoneuvoston nimeämä tiedotustyöryhmä suunnittelee seurakunnan tiedotustoimintaa.
Työryhmään kuuluu kuusi jäsentä.

Linkit:
Unilukkari
Tapahtumakalenteri



Yhteystiedot

 

Timo Suutari
kirkkoherra

 

       Raija Heikkinen
       seurakuntasihteeri

 

044 738 4301
timo.suutari(at)evl.fi

 

       (08) 6172 371
       raija.heikkinen(at)evl.fi

   
 

 

 


KUHMON SEURAKUNTA, Kirkkotie 6-8, 88900 KUHMO • puh. 08 6172 371 (vaihde), fax  08 6141 954 • e-mail: kuhmo.seurakunta(at)evl.fi
Kirjaudu